Kylläpä on ollut onnistunut työharjoittelujakso harjoittelijani Natan kanssa! Paljon on ollut meillä touhua ja kiirettä ja olemme olleet molemmat todella tyytyväisiä harjoittelujaksoon! Jopa niin tyytyväisiä että yhteistyömme jatkuu ja Nata tulee seuraavaankin harjoitteluunsa meille. Hän on ollut tyytyväinen kun meillä on riittänyt kivasti asiakkaita ja hän on päässyt kaikkea harjoittelemaan. Itse olen ollut todella iloisesti yllättynyt miten hyvä asiakaspalvelija hän on ja myyntikin suju hienosti hoitolatyön lisäksi! Olemme saman kylän naisia niin monenlaista yhteistyötä on suunnitteilla. Ensikuussa Nata lähtee edustuskeikalle ja ties mitä vielä keksimmekään kun vauhtiin pääsemme! Meistä tuli hyvät kaverit hänen harjoittelun aikana ja olen todella kiitollinen ihanista yhteisistä työpäivistä! On ollut ilo ohjata noin pätevää harjoittelijaa työssä. Onneksi yhteistyö jatkuu! Lämmin kiitos Nata<3!

Olen saanut itsekkin Natalta monenlaista hoitoja kuten kasvohoidon, jalkahoidon, käsihoidon ja säärien sokeroinnin. Nyt on mukava lähteä 10 vrk lomalle. Ensin lomailen viikonlopun perheeni kanssa ja maanantaina lennän parhaan ystäväni Heinin kanssa Costa Blancalle viikoksi. Töihin palaan taas 26.3. Lauantait myymälä auki lomanikin ajan ja mieheni Aki palvelee teitä kiireellisissä tapauksissa myös ilta-aikaan kun soitat ja sovit tulostasi 0503279939. Palattuani töihin meillä aloittaa seuraava työharjoittelija Aliisa Vaao:sta eli taas hyviä tarjouksia luvassa! Palaan lomani jälkeen:)!