Koko Lasikeskuksen Joulunavaus oli viime viikonloppuna ja Joulu saapui meidänkin puotiimme. Ihana Nata hoiti koristelut. Me olimme sesongin avajaisissa kaikki 3 sukupolvea(kuvassa). Mummon pikku tonttu meni jo kovaa vauhtia hoitolalla ja tapasi Joulupukinkin Lasimäellä.
Myymälään olen tehnyt monenlaisia lahjapaketteja ja taas alkoi myös perinteinen Joulukalenterimme facebook sivuilla. Muistakaahan seurailla niin voitte voittaa kaikkea kivaa! Myymälään on tullut myös monenlaista kivaa kuten ihania huonetuoksukukkia joista oma suosikkini on Jasmini. Lisäksi Nata on tehnyt ihania käsitöitä käsityönurkkaan ja löysin valmistushalliltamme upeita kelopuurasioita. Niistä tein myös lahjapakkauksia.
Hoitolassa Cube Hifu hoito jatkaa huikeaa suosiotaan ja on ollut upeaa kuulla useammalta asiakkaalta että hoito oikeasti toimii! Hienoja tuloksia saatu! Eilen tyytyväinen asiakas toi mulle suklaata kiitokseksi. Se tuntui yrittäjästä erityisen hyvältä varsinkin kun oli kyseessä asiakas jonka aikaa jouduin sairastelun takia siirtämään. Itsellä on ollut nyt terveysongelmia ja iso kasvain leikataan vatsasta 12.12. Toivottavasti hyvän laatuinen mutta niin lääkärit uskoo että olisi myooma. Kiitän lämpimästi rakkaat asiakkaat teitä ymmärryksestä tässä haastavassa tilanteessa ja kaikesta tuesta! Olette olleet mahtavia! Uskon että kaikki menee hyvin ja mulla on mahtavat tukiverkostot ja Nata apuna. Ei ole siis hätää ja hoidotkin hoituu. On ollutkin nyt huikea kysyntä Cube Hifu hoidoilla edelleen ja tänään soitin lehteen lehtimainosasialla niin siellä sanottiin että joku on blogissaan ylistänyt paikkaamme ja Hifun tuloksia. Ei muistanut blogin osoitetta mutta jos joku sen löytää lukisin itsekkin mielelläni mutta ihanaa kuulla. Kaikki tämä hyvä palaute auttaa jaksamaa! Kiitos!