Tuotteet
TUOTESARJAT
Tuotesarjat, joita käytämme hoitolassamme
Maahantuomme yksinoikeudella Suomeen huippusarjoja, jotka ovat 92-99% luonnonmukaisia ja tehty ilman eläinkokeita. Tuotteet eivät sisällä parabeeneja eikä mineraaliöljyjä. Meillä on käytössämme viisi eri hoitolinjaa. Asiantuntijamme valitsevat sopivimman sarjan juuri sinun ihollesi ja voit myös kertoa mistä sarjasta olisit kiinnostunut.
Lisäksi valmistamme mehiläisvahasta luonnonkosmetiikkaa, valikoimastamme löydät mehiläisvahavoiteita, -pesutuotteita sekä -vartaloöljyä.

Mehiläisvahasta valmistettua laadukasta luonnonkosmetiikkaa Hyvän Olon Aitasta
Hyvän Olon Aitassa luonnonkosmetiikan valmistus alkoi hienon sattuman kautta. Anun vanhemmat ovat mehiläishoitajia ja isä, hunajaparoni Markku Nieminen, oli pitkään puhunut, että hänellä oli ylimääräistä mehiläisvahaa. Eräänä kesänä, vuoden 2013 paikkeilla, jäi muuan nainen sateella mottiin Hyvän Olon Aitan myymälään. Hänen kanssaan keskusteltaessa selvisi, että hän on eläkkeelle jäänyt luonnonkosmetiikan moniosaaja. Anu alkoi kyselemään häneltä luonnonkosmetiikan valmistuksesta ja niinpä hän auttoi Anua alkuun luonnonkosmetiikan valmistuksessa. Anu sai idean valmistaa lähipiirille jalkavoidetta joululahjaksi. Näin syntyi ensimmäinen oma tuotteemme, jalkavoide! Lähipiiri ihastui niin paljon tuotteeseen, että seuraavana kesänä Anu myi sitä pienen erän vakioasiakkailleen. Kun he alkoivat pyytää ”Sitä maailman parasta jalkavoidetta” lisää, niin Anu rohkaistui kehittämään myös muita tuotteita laajemmin.
Pian tuli toinen lippulaivatuotteemme Propolisvoide. Anu tiesi mehiläishoitajan tyttärenä, Propoliksen hoitavan ja ihoärsytyksiä rauhoittavan vaikutuksen ja halusi kehittää tuotteen myös iho-ongelmiin. Propolisvoiteesta Anu on saanut todella hyvää palautetta, sitä käytetään paljon apuna esimerkiksi atooppiseen ihoon ja psoriin. Moni kertoo tuotteesta, että se rauhoittaa ihoa ja kutina katoaa välittömästi. Tuote on todella hyvä myös haavoihin, hautumiin sekä jopa finneihin! Sitä voi käyttää myös kaikkiin tulehduksiin ja ihoärsytyksiin, mutta se on myös yleisvoiteena loistava (esim. jalkavoiteena). Se on mainio apu diabeetikoidenkin jaloille, joissa usein on haavoja.
Myöhemmin voiteita alkoi tulla jatkuvasti lisää. Suosittuja lahjoja ovatkin hyväntuoksuiset voiteet, kuten ylellinen Ruusuvoide, rauhoittava Laventelivoide ja ihana hunajainen Hunajavoide.
Mehiläisvahavoiteet ovat loistavia koko keholle
Mehiläisvahavoiteemme soveltuvat käytettäväksi koko keholle ja ne ovat täysin luonnonmukaisia tuotteita, Valmistamme tuotteet itse luonnon puhtaista raaka-aineista käsityönä. Mehiläisvahavoiteemme soveltuvat koko keholle. Lisäksi valikoimistamme löytyvät kasvovoiteet naisille ja miehillekin on oma "Äijä Naamarasva"! Haavanhoitoon parhaita ovat propolis- ja Pihkavoide, jälkimmäisessä on vahva pihkapitoisuus.

Valmistame myös ihania pesutuotteita ja vartaloöljyjä
Löydät valikoimistamme myös itsevalmistamiamme ihania pesutuotteita, kuten käsityönä valmistettuja saippuoita, shampoopaloja ja pesugeelejä sekä shampoota. Saippuat ja shampoopalat ovat sydämenmuotoisia ja tuoksuina kaikista pesutuotteistamme löytyvät hunaja, ruusu, suklaa ja laventeli. Samoin vartalo-/hierontaöljyjä on saatavilla tuoksut hunaja ja ruusu sekä todella suosittu suklaaöljy, joka sopii loistavasti myös ylelliseksi vartaloöljyksi.
Manukahunajaa sisältävä sarja

Manukahunajaa sisältävä sarja on todella kosteuttava ja hoitava. Se sopii hyvin monenlaiselle iholle, sillä on todella kosteuttava vaikutus ja se on antiabakteerinen. Se sopii niin kuivalle, normaalille kuin epäpuhtaallekin iholle. Sarja on hyvä suomalaiselle sekaiholle.
Manukahunaja on mehiläisten manuka-pensaasta keräämästä medestä valmistamaa hunajaa. Manukapensas kasvaa Uudessa-Seelannissa ja kuuluu teekasveihin.
Manuka-hunaja sisältää erityisiä antibakteerisia ominaisuuksia, mukaan lukien entsyymiä, joka tuottaa vetyperoksidia ja joka on todistetusti antiseptinen ja antibakteerinen ainesosa. Manukahunaja on erittäin proteiini-, mineraali- sekä vitamiinirikasta raviten, rauhoittaen sekä parantaen herkkää ihoa.
Aito manuka-pensaan hunaja sisältää antioksidantteja, jotka torjuvat vapailta radikaaleilta. josta ihon vauriot ja ikääntyminen pääsääntöisesti johtuvat, samalla auttaen ja tehostaen uusien ihosolujen syntymisessä. Manuka toimii luonnollisena kosteuttajana, estäen kosteuden poistumisen ja säilyttäen ihon luontaisen kosteustasapainon.
Jokainen Wild Ferns manuka-tuote sisältää sertifioitua ja varmasti aitoa Uuden-Seelannin manuka hunajaa. Manuka 80+ ilmaisee, että tuotteen sisältämä hunaja on yli 80% peräisin manuka-pensaasta. Aidon manukahunaja statuksen vaatimuksena (New Zealand, The Ministry for Primary Industries) on yli 70% manukaa sisältävä hunaja. Tämä varmennetaan kaikkein varmimmalla ja luotettavimmalla keinolla, eli siitepölyanalyysillä.
HUOM! Kaikki Suomessakin myytävät ns. manukahunajaa sisältävät tuotteet eivät ole tasalaatuisia, eivätkä välttämättä edes sisällä aitoa manukahunajaa. Siksi on tärkeää varmistua tuotteen aitoudesta. Hunajaaiholle.fi pystyykin takaamaan, että Wild Ferns tuotteet sisältävät 100% aitoa manukahunajaa.

BEE VENOM SARJA
Bee Venom sarja on loistava antiage sarja ja sopii loistavasti +30v iholle jossa kollageenituotanto on lähtenyt hidastumaan. Bee Venom on luonnon oma botoxi, joka buustaa ihon omaa kollageenituotantoa ja käynnistää ihon korjaustoiminnot ihon laiskistuessa ikääntymisen myötä. Se ikäänkuin herättää ihon toimimaan taas tehokkaasti.
Bee Venom, eli mehiläisen myrkky, on mehiläisten tuottama ainesosa, joka toimii niiden puolustuskeinona. Mehiläismyrkyllä on havaittu olevan ihon kannalta suotuisia vaikutuksia. Joutuessaan kosketukseen ihon kanssa, se tehostaa ihon verenkiertoa nopeuttaen ja parantaen iholle tärkeän kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Nämä tekijät vähentävät ikääntymisen vaikutuksia ja merkkejä iholla. Bee Venomia on kutsuttu myös “luonnon botoxiksi” sen ihoa tasoittavan ja kiinteyttävän vaikutuksen ansiosta.
VENZ™ on sertifioitua Uuden-Seelannin aitoa mehiläismyrkkyä jonka keräämisessä käytetään patentoitua menetelmää. VENZ™ Bee Venom täyttää tarkat laatuvaatimukset. Se poikkeaa monien tutkimusten mukaan biokemialliselta sekä fysikaaliselta ominaisuudeltaan muista mehiläismyrkyistä selkeästi edukseen. Tuotetta on jo pitkään käytetty menestyksekkäästi terveyden- ja ihonhoitotuotteissa. VENZ™ Bee Venom kerätään täysin mehiläisiä vahingoittamatta taaten puhtaan ja ekologisen tuotteen.
Näistä syistä Wild Ferns Bee Venom tuotteissa käytetään ainoastaan VENZ™ Bee Venomia, jotta laatu ja tuotteen toimivuus voidaan taata.

LANOLIINISARJA
Lanoliinisarja on hellävarainen sarja, joka sopii myös todella herkälle ja couperosaiholle sekä myös tuoksuherkille.
Lanolinin hyödyt iholle
Lanolin on jo pitkään tunnettu erittäin hyödyllisistä kosteuttavista ja ravitsevista ominaisuuksistaan ja siksi se on ihanteellinen ihonhoitotuotteiden keskeisenä ainesosana. Lanoliini imeytyy helposti ihoon, jolloin iho näyttää ja tuntuu nuoremmalta ja pehmeämmältä, samalla kun se parantaa terveen ja nuorekkaan ihon joustavuutta ja kimmoisuutta. Todiste tästä on leikkureiden ja villanhoitajien käsissä ympäri maailmaa – heillä on tunnetusti erityisen pehmeät ja notkeat kädet, jotka säilyttävät nuorekkaan ilmeensä jatkuvan lanoliinirikkaan lampaanvillan käsittelyn vuoksi. Kuten hiukset, villa kasvaa uudestaan ja uudestaan, joten lanoliini on täysin uusiutuva luonnonvara.
Olemme lisänneet useita ainesosia Wild Ferns Lanolin -ihonhoitokokoelmaamme parantaaksemme entisestään näiden voiteiden hoitoa ja tasapainoa. Näitä ovat runsaasti antioksidantteja sisältävä vihreä tee ja ginseng, ravitseva ja energisoiva kuninkaallinen hyytelö, kollageeni, joka antaa iholle voimaa, joustavuutta ja kimmoisuutta, rauhoittava aloe vera, ihoa vahvistava iltaesikkoöljy (EPO) ja proteiinipitoinen istukka, joka auttaa lisäämään hapen ja ravinteiden saantia iholle, mikä puolestaan edistää solujen uudistumista.
Kiivisarja

Antioksidantit neutraloivat vapaita radikaaleja ympäristössä. Näitä vapaita radikaaleja aiheuttavat jokapäiväiset ympäristötekijät, kuten ilma, auringonvalo ja saastuminen. Ne on lääketieteellisesti tunnustettu degeneratiivisten ihosairauksien, kuten ryppyjen ja ihon värimuutosten, aiheuttajaksi, ja ne voivat vahingoittaa soluja ja vahingoittaa immuunijärjestelmää. Uskotaan, että antioksidanttipitoisten tuotteiden käyttö voi auttaa estämään tai rajoittamaan näitä kielteisiä vaikutuksia. Käytämme joko tiivistettyä kiiviuutetta tai kiivinsiemenöljyä, joka uutetaan, kun pienet mustat siemenet puristetaan Wild Ferns Kiwifruit -ihonhoitotuotteissamme.

ROTORUAMUTA -SARJA
Mutasarja sisältää rotoruamutaa ja on erittäin tehokas epäpuhtaalle iholle. Sopii rasvaiselle- ja sekaiholle sekä se on erityisen hyvä akneiholle.
Rotoruan geoterminen muta (Rotorua Thermal Mud) tulee syvältä maan sisältä pinnalle nousseesta maa-aineksesta Uudessa-Seelannissa. Sitä kutsutaan paikallisessa kulttuurissa myös nimellä Rotoruan nuorentava muta, johtuen sen mineraalirikkaasta koostumuksestaan.
Rotoruan muta voittaa tavallisen mudan erityisesti ravinnepitoisuudessaan, johtuen sen tuliperäisestä alkulähteestä. Rotoruan muta sisältää piidioksidia, magnesiumia, kalsiumia, titaania, rautaa, rikkiä, fosforia, natriumia ja kaliumia. Lisäksi on havaittavissa jäänteitä kuparista, sinkistä, seleenistä, koboltista ja mangaanista.
Rotorua muta soveltuu erinomaisesti elvyttävään sekä puhdistavaan ihonhoitoon ja se on erittäin tehokas ihon kosteuden säätelijä. Kuivuessaan muta luo lämpöä samalla kiihdyttäen ihon verenkiertoa ja hikoilua, mikä eliminoi saasteet ja epäpuhtaudet iholta. Muta imee helposti ylimääräisen öljyn ja rasvaeritteet ihon huokosista syväpuhdistaen tehokkaasti. Samalla muta tehostaa uusien ihosolujen muodostumista. Vaikka rikki onkin erittäin voimakastuoksuinen, se on erittäin hyödyllinen antibakteerinen mineraali ja tehokas aknen vähentäjä.
Tätä ihmeellistä ihoystävällistä ja ravinnerikasta Rotorua mutaa löydät vain Wild Ferns Rotorua ihonhoitotuotteista.